Kesä”loma”

Noin. Pisin tauko blogailusta ikinä, ja viimeistään nyt te varmasti kuvittelitte että tämän blogin tarina oli tässä. Vaan ei! Viimeisten parin kuukauden ajan on ollut sen verran liikaa tekemistä, ettei blogiin kirjoittaminen ole käynyt edes mielessä.

Nämä pitkät tauot pistävät muuten taas mietittymään, että onko tässä koko touhussa mitään ideaa. Blogin pitämisessä siis. Fiksumpaa olisi kirjoittaa ihan privaattia päiväkirjaa, mutta eihän sinne kuitenkaan tulisi kirjoitettua… Noh, ihan sama. On tässä blogailussa kyllä jokin tietty viehätyksensä; onhan tähän blogiin jo reilut kaksi vuotta tullut kirjoitettua (hitto että olen muuten muuttunut noiden kahden vuoden aikana!). Kai sillä on jotain tekemistä sen kanssa että minäkin yritän huutaa omasta olemassaolostani muille näin netin välityksellä. Netin yhteisöpalvelut ovat minulle suunnilleen kirosana, mutta WordPressiin kirjoittaminen menee silti. Nähtäväksi jää, kuinka pitkään.

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoitukseni, josta onkin jo reilut kaksi kuukautta. YO kirjoitusten tulokset tulivat kouluille aikaa sitten, ja omalta osaltani ne menivät erittäin hyvin, jopa hieman paremmin kuin osasin odottaa. Siitä on hyvä jatkaa ensi syksyn kirjoituksiin.

Niin ja työt alkoivat viime kuun alusta. Oikein on ollut mukavaa, eikä ole tarvinut ollenkaan miettiä, mitä sitä vapaa-ajallaan tekisi. Töiden lisäksi olen nimittäin jatkanut opiskelua, eli tehnyt kursseja itsenäisesti kahteen kouluun ja käynyt tekemässä vielä liudan kokeita siihen päälle. Onneksi lukion osalta itsenäiset kurssit ovat tältä kesää ohi, joskin kirjoituksiin pitää alkaa jossain vaiheessa lukemaan.  Kauppiksen kanssa sen sijaan riittää hommaa vielä kesälläkin, sillä itsenäisten kurssien lisäksi aloin tekemään kauppiksen päättötyötä kesän kunniaksi. Vielä kun yrittää lähes joka päivä käydä joko lenkillä tai punttisalilla ja katsoa vielä futiksen EM-kisoja, niin vuorokauden tunnit tuppaavat loppua kesken.

Kesän ainoa “pitkä” loma alkaa huomenna, eli perjantaista sunnuntaihin on vapaata. Olen varsin usein lauantaitkin töissä, joten tämä on jo luksusta! Mistään kesälomasta on siis omalla kohdallani aivan turha puhua, mutta mitäpä tuosta. Hyvähän se on että tekemistä riittää ja saan tätä menoa paperit kummastakin oppilaitoksesta ensi keväänä .

Hassua muuten että edellisessä blogissani mainitsin Hepelanit. Näyttää nimittäin siltä että pidämme juhannuksen kunniaksi uudet, kenties viimeiset Hepelanit… Yritän toki käydä myös Himosfestareilla juhannuksena, ainakin katsastamassa CMX:n, Herra Ylpön, YUP ja luultavasti myös Viikatteen, Apulannan ja Kotiteollisuuden. Ja jos raha alkaa oikein polttamaan taskussa, niin voisin kenties hypätä benji-hypyn uudestaan…

Mahtavuutta

Hepe”LAN” 08-tapahtuma oli menestys. Tällä kertaa pelasimme luultavasti enemmän kuin edellisillä Hepelaneilla yhteensä, joten nyt tapahtumaa voi jo melkein kutsua laneiksi. Kaikkea muutakin erittäin fiksua tuli toki tehtyä, kuten idlattua tunti lanien viimeisenä yönä. Täydellinen idea olla tunti tekemättä yhtikäs mitään… Niin, ja parasta oli kaverin tekemä tee. Se oli täydellistä. Desu.

Muutenkin menee erittäin mukavasti. Viime perjantaina sain hoidettua opintotukiasiani kuntoon, sovittua muutamien lukion kurssien suorittamisen itsenäisesti, sekä… sain töitä! WUUHUU! Ensi kuun alussa aloitan asiakaspalvelu-painotteiset työni, jotka jatkuvat aina syyslukukauden alkuun asti. Tuleva kesä menee siis edellisen tapaan töissä, sillä erolla tosin, että saan tällä kertaa palkkaa.

Kirjoitukset ohitse

Ah, kirjoitukset ovat tältä erää ohitse! Olo on perin huojentunut. Vihdoinkin voi vaihtaa hetkeksi vapaalle ja tehdä muutakin kuin päntätä ja miettiä kirjoituksia.

Äikän kirjoituksista sujumisesti kirjoitinkin jo aikaisemmin melko laajalti. Enkun koetta en lähde sen enempää tässä pohtimaan, mutta sanottakoon että se luultavasti ei mennyt kauhean hyvin, eli luultavasti uusin sen ensi syksynä. Hissasta voisin sen sijaan hieman kirjoitella.

Valmistauduin historian kirjoituksiin opiskelemalla ahkerasti lukulomalla ja sitä ennenkin. Ennen koetta olin asettanut tavoitteeni korkealle, eivätkä ne ainakaan vielä tunnu epärealistisilta. Olen todella tyytymätön, mikäli saan alle E:n. Koe ei tuntunut erityisen vaikealta, eikä yhdenkään vastauksen kanssa ollut juurikaan vaikeuksia. Vastasin kumpaankin jokeriin, mutta tiedä sitten kuinka hyvin niistä tippuu pisteitä, sillä YTL:n vaatimuksia ei voi kukaan tietää. Jokerit eivät vaatineet mielestäni mitenkään erityistä historian tietämystä ja olivat molemmat melkoisia tekstitaidon kysymyksiä. Kulutin salissa luonnollisesti täydet kuusi tuntia, eikä tälläkään kertaa tullut kiire.

Sitten lyhyesti muita kuulumisia. Aloin pitkän tauon jälkeen käymään sählyssä, ja pokeriakin pelasin pitkästä aikaa tässä muutama viikko sitten. Peli maistui oudokseltaan varsin mukavalta. Musiikkipuolelta kovia sanoja ovat viime aikoina olleet Herra Ylppö&Ihmiset-orkesterin Sata vuotta-levy, The Mars Voltan Bedhlam in Goliath, sekä System of a Downista tutun Serj Tankianin soololevy Elect the Dead. Mainioita levyjä kaikki.

Niin, ja kävin katsomassa Rambon elokuvateatterissa kahdesti. On meinaan maailman paras elokuva, ja John Rambo on universuminen kovin jätkä.

Lopuksi päivän opetuksena kaikille: muistakaa lukea ja sisäistää huolella sopimusehdot. Saattavat muuten aiheuttaa väärinkäsityksiä ja hämmennystä vielä kolmenkin vuoden päästä…

Ei tämän enempää tällä kertaa, sillä legendaarinen Hepe”LAN”-tapahtuma alkaa kohta. Pelottavaa.

Äidinkielen esseekoe kevät 2008

Tänään koitti toisen äidinkielen kokeen eli esseekokeen aika. Kokeessa oli 14 tehtävää, joista yksi piti valita. Valittavien joukossa oli kasa aineistopohjaisia tehtäviä, valmiita otsikkoja, sekä muutamalla lauseella johdettuja tehtävänantoja. Aikaa oli runsaasti, eli kuusi tuntia, joten vaikka essee pitikin kirjoittaa puhtaaksi kuulakärkikynällä, kenellekään ei luultavasti tullut kiire.

Itse aloitin työrupeaman lukaisemalla tehtävänannot läpi ja silmäilemällä hieman aineistoja. Suurimman osan aineistoista jätin lukematta, sillä olin jo ennen koetta varautunut siihen, etten kirjoittaisi aineiston pohjalta. Mokomissa on (ainakin itselläni) aina se ongelma, että viittaan aineistoon joko liikaa tai liian vähän. Runoihin tai kuviin liittyviä tehtäviä en edes harkinnut, nehän nyt ovat kaikkien mielestä kamalia.

Tehtävänannoista erityisesti kaksi kiinnitti huomioni. Ensimmäisessä tehtävässä piti käsitellä verkossa vaikuttamista, sekä verrata sitä muuhun vaikuttamiseen, ja toisessa piti kirjoittaa siitä ovatko kyborgit uhka vai mahdollisuus ihmisille. Tiedän, kovin naurettavaltahan tuo jälkimmäinen kuulostaa, mutta jotenkin se alkoi kiehtoa. Päätin alkaa kirjoittamaan verkkovaikuttamisesta, mutta yhden kappaleen kirjoitettuani, homma maistui niin puulta että päätin vaihtaa kyborgeihin. Kyborgeista kirjoitin puolessa tunnissa melkoista tajunnanvirtaa kolme ja puoli sivua. Sen tehtyäni tajusin, etten mitenkään saisi aiheesta kunnollista esseetä, joten palasin verkkovaikuttamisen pariin. Pienen alkukankeuden jälkeen, joka johtui kenties aamuväsymyksestä,  kirjoitus lähti luistamaan mukavasti ja kirjoitin ensimmäisen raakaversion esseestäni.

Pienen tauon jälkeen ryhdyin hiomaan esseetäni, ja kirjoitin pidemmän, paremman ja kaikinpuolin valmiimman version esseestä. Tuon tehtyäni kaikessa rauhassa valmiiksi, kello oli hieman yli yksi, eli aikaa oli vielä vajaat kaksi tuntia. Kirjoitin esseen reilussa tunnissa puhtaaksi kuulakärkikynällä, eikä se vaatinut suurta työtä, sillä edellinen versioni esseestä oli jo lähes valmis. Välillä pysähdyin puhtaaksikirjoittamisen aikana kuitenkin pitkäksikin aikaa miettimään kuulostiko jokin lause tai sana järkevältä. Aivan lopuksi keksin esseelleni otsikon (ns. työotsikkoni taisi olla “Verkkohöpsistä”, joka ei YTL:aa välttämättä olisi kauheasti naurattanut…), lisäilin muutamat pilkut ja tein vielä pari yliviivausta, kun päätin muuttaa jonkin kohdan sananvalintaa. Missään vaiheessa en pitänyt kokeen aikana kiirettä, ja sallin itselleni pitkiäkin taukoja. Luettuani vielä viimeisen kerran esseeni, poistuin salista noin kymmentä vaille kolme. Annettu aika tuli siis tälläkin kertaa käytettyä hyödyksi.

Siitä miten koe meni, en osaa tietenkään kauheasti sanoa, sillä tuntemattomat ovat YTL:n tiet. Omasta mielestäni pysyin aiheessa hyvin, pohdin asiaa melko laajasti käyttäen esimerkkejä omista kokemuksistani ja kielikin oli luultavasti melko virheetöntä (joitakin pilkkuvirheitä sinne tosin aina mahtuu, ja muutama kankea lauserakennekin taisi tulla). Tekstistäni tuli jälleen kerran vakavaa asiatekstiä, joka harvemmin aiheuttaa lukijoissa erityisiä elämyksiä, mutta enpähän ainakaan sortunut liialliseen tyylittelyyn. Kirjoitustyylini vain tuppaa olemaan asiallista ja kohtalaisen kuivaa. Aiemmin tekemästäni esseestä (jonka opettajani tarkisti viime viikolla) sain palautetta siitä, etteivät kappaleet sidostuneet hyvin toisiinsa, joten nyt kiinnitin siihen enemmän huomiota. Eräs hieman irrallinen lause tekstiini valitettavasti jäi, kun en saanut sitä kunnolla muotoiltua. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin varsin tyytyväinen esseeseeni.

Tavoitteena olisi saada 45 pistettä, mikä ei tällä hetkellä tunnu kovinkaan utopistiselta. Mutta mikään ei tunnetusti ole vaikeampaa kuin arvioida omaa tekstiään, joten tuloksia odotellessa. Mikäli pisterajat pysyvät edellisen vuoden kaltaisina, 45 pisteellä saisin E:n. M on käytännössä lähestulkoon varma, mutta jos jostain kumman syystä saan M:ää huonomman, niin uusin varmasti. Tässä vaiheessa tuntuu siltä, etten M:ää luultavasti lähtisi uusimaan, vaikka se jäisikin vain muutaman pisteen päähän E:stä.

Potkaisia, penkkareita, risteilyä, lukulomaa…

Pari viikkoa sitten kirosin sitä, kuinka enkun kuuntelu oli mennyt huonosti. Viime viikolla sain sitten tulokset kyseisestä kuuntelusta, ja kiroilin taas. Eipä ole koskaan mennyt kuuntelu noin huonosti, mutta ei se kyllä kovin vahvasti mennyt muillakaan. Vaikea siis oli. Pisterajat tulevat tänä vuonna toivottavasti alas, tai kirjallisen kokeen on oltava helpohko. Oli miten oli, saan luultavasti sanoa E:lle hyvästi. Noh, pittääpi uusia jos kirjallinen osiokin menee yhtä hui hai. Ainakin jos alle M paukahtaa, niin uusin varmasti.

Viime viikolla sain myös äidinkielen tekstitaidon vastauksien alustavat tulokset. Aivan tyytyväinen en tuloksiin ollut, mutta sen verran pisteitä kuitenkin tuli, että tavoittelemani E olisi vielä mahdollista saada, jos onnistun esseessä hyvin, ja jos YTL pitää alustavat pisteeni, ja jos pisterajat pysyvät viime vuoden tasolla. Ei siis liian varmaa vielä ollenkaan.

Jätetäänpä hetkeksi tuo tylsä kirjoituksiin liittyvä pohdinta, ja siirrytään äärihupaisiin aiheisiin, eli parin viikon takaisiin potkiaisiin, penkkareihin ja siihen ei-niin-hupaisaan abiristeilyyn. Potkaiset olivat pari viikkoa takaperin keskiviikkoiltana. Lukiomme kakkosluokkalaiset järjestivät kolmosille erittäin onnistuneen illan. Ohjelmaan kuului perinteitä kunnioittava näytelmä, jossa kakkoset esittivät meitä abeja, sekä diplomien jako. Odotin iltaa sekä innolla, mutta ehkäpä myös hivenen kauhulla. Toivoin että minua ei oltaisi unohdettu käsikirjoitusta laatiessa, mutta toisaalta jännitin sitä millaisena kakkoset minut esittäisivät. Aivan suotta. Esitys oli mahtava! Oli mielenkiintoista seurata, kuinka “minä” kävelin puvun takki ja CMX-paita päällä (siinä t-paitaan teipatussa lapussa kuulemma luki DMX… tiedä sitten, kun en aivan niin tarkasti nähnyt) varsin… ylpeän oloisesti. Pää oli pystyssä ja hartiat heiluivat. Ei siinä voinut olla nauramatta, kun “minä” kävelin ylväästi edestakaisin lavalla. Näyttelijäni luonnollisesti myös imitoi nauruani, ja puoluettomien tahojen mukaan hän teki sen vieläpä erittäin hyvin. Parhautta oli myös se, kun “minä” menin penkille istumaan (todella polleasti jalat ristissä, tietenkin), ja kun joku oli tulossa viereeni istumaan, totesin jotain tyyliin: “hei, älä tule siihen. mun ego ei kestä.” En millään myönnä egoilevani niin pahasti, kuin mitä tuossa näytelmässä tein, mutta kaipa noillakin jutuilla jotain totuuspohjaa on… Show oli muidenkin osalta erittäin onnistunut ja mm. legendaarinen aulalössimme oli hyvin edustettuna. Esityksen jälkeen kakkoset jakoivat meille vielä kehittelemiään diplomeja. Itse sain kunnian käydä vastaanottamassa “vuoden mohottaja “-diplomin. Yleisö vaati villisti näytettä naurustani hakiessani diplomia, mutta juuri tuolloin en kyennyt repeämään, vaan totesin mikkiin: “Se ei toimi niin” ja menin takaisin istumaan. Ohjelman päätyttyä, menin vielä onnittelemään näyttelijääni hyvästä suorituksesta.

Samaisena iltana me abit jäimme vielä “koristelemaan” kouluamme, mikä tarkoitti vessapaperin, jätesäkkien, teipin ym. sälän heittelyä sinne tänne. Saimme lukion sotkettua ihan kiitettävään kuntoon, vaikka savukone ja auto jäivätkin nyt tuomatta sisälle. Oli siellä nyt sentään jonkun mopo… Ja hammastahnaa kaiteissa, johon minäkin menin pahaa-aavistamattomat sormeni työntämään.

Torstaina koittivat kauan odotetut (?) penkkarit. Itselläni oli penkkareissa päällä antiikkityylinen “nahkainen” hame, viitta ja jalassa sandaalit. Lisäksi sain kaverin pikkuveljen tekemän todella upean miekan lainaan, joka kruunasi asukokonaisuuden. Kiitokset vielä hänelle. Oli oikein metkaa olla koulussa ilman paitaa, etenkin kun innostuimme käväisemään naapurissa, yläasteella. Vaikka matka olikin lyhyt, niin talvi tuntui kohtalaisen viileältä paljasta ihoa vasten. Eikä lumi sandaaleissa helpottanut oloa ollenkaan. Ennen kuin lähdimme kiertämään kaupunkia rekan lavalla, laitoin vähän lämpimämmät vaatteet päälleni, jotten olisi jäätynyt tyystin tuolla reissulla. Kävimme kiertelemässä lähistön ala-asteet ja heittelemässä lapsosille karkkia, kuten tapana on, sekä jostain kumman syystä kävimme myös Jämsänkosken ammattioppilaitoksella/kauppiksella. Muutama henkilö oli ilmeisesti päättänyt kaikkien puolesta, että lähdemme käymään Jämsänkoskella. Hieno idea, muuten! Matkalla kaikkia paleli, useampi olisi jo halunnut palata lukiolle ja amikselle päästyämme paikalla ei ollut juuri ketään. Kauppiksen pihassa oli kourallinen ihmisiä, mutta muuten oli hiljaista. Ja tästä lystistä saimme vielä pulittaa lisähintaa. Vaikka euro ei kenenkään taloutta varmaan kaada, niin silti tuntuu hivenen järjettömältä maksaa mitään siitä, että saa palella pitkähkön matkan rekan lavalla, vain päästäkseen näyttäytymään ei-kellekään. Mutta tuosta pienestä miinuksesta huolimatta, päivä oli onnistunut ja kaikilla taisi olla kohtalaisen kivaa. Ainakin itselleni jäi erittäin hyvä fiilis tuosta päivästä. Erityisen hienoa oli se, että tänä vuonna kaikki abit, ketkä vain tulivat kouluun, olivat pukeutuneet joksikin. Aikasimpina vuosina muistelisin nähneeni joidenkin tuleen kouluun ihan tavallisissa vaatteissa, mikä on syönyt päivän yleistä fiilistä.

Penkkaripäivään kuului myös abivideon katsominen. Se oli huonompi kuin koskaan. Lisäksi jotkut virittelivät jonkinlaista abiradiota, mutta siitä ei tahtonut tulla mitään, kun minkäänlaisia valmisteluja ei oltu tehty. Lisäksi keskusradion kanssa ilmeni ongelmia, ja lähetys loppui lyhyeen. Vakavimmilta vahingoilta tuona päivänä kuitenkin säästyttiin, mitä nyt yksi vitriini meni palasiksi jonkun kompastuttua siinä kiinni olleeseen naruun.

Perjantaina lähdimme abiristeilylle. Kannatti maksaa reipas satanen siitä lystistä, että pääsi katsomaan kuinka laivalastillinen abeja örveltää kännissä… Linkkimatka kohti Helsinkiä sujui mukavasti, kuten myös alkuilta laivalla, mutta siinä kymmenen maissa iski ankara… noh, kyllä te tiedätte sen v:llä alkavan ruman sanan. Otti meinaan päähän todella ankarasti! Kamala musiikki soi, valtava määrä abeja heilui kännissä, ja kaikenlisäksi yökerhon puolella oli kylmä. Istuimme jostain syystä ikkunoiden vieressä koko illan, ja ikkunoiden yläpuolelta puhalsi jatkuvalla syötöllä kylmää ilmaa. Siihen kun vielä sai parin kaverin juomat syliinsä, niin ilta alkoi olla täydellinen. Apulanta kävi soittamassa jossain vaiheessa iltaa, mutta tuolloin oma fiilikseni oli niin matalalla, ettei sinänsä ihan hyvä keikkakaan jaksanut innostaa lainkaan.

Lauantaiaamuna olin vähän hilpeämmällä tuulella kuin yöllä. Olin nukkunut riittävät yöunet ja olo oli mitä mainioin. Krapulasta kärsiville kavereille oli siinä vaiheessa ihan mukava naureskella. Päivällä laivalla esiintyi vielä stand-up-koomikko, joka oli heittänyt edellisenä iltanakin yhden setin. Setti oli huomattavasti onnistuneempi, kuin edellisen illan vastaava, joka sekään ei mikään aivan huono ollut. Risteilyssä oli loppupeleistä ehkäpä jopa parasta se, että näin elämäni ensimmäisen kerran livenä stand-uppia, josta olen aikaisemmin saanut nauttia vain tv:stä ja tietokoneen ruudulta. Nyt kun tarkemmin mietin, niin ehkäpä parasta oli sittenkin nähdä eräs valvojistamme juhlakunnossa… Kaverilla näytti olevan hauskaa, mutta meillä hänen heilumistaan sivusta seuranneilla taisi olla vielä vähän hauskempaa… Pari muutakin kaveria teki mielenkiintoisia asioita humalpäissään, ja niistähän on oikein kiva muistutella jälkeenpäin.

Mutta tulipahan käytyä. Nyt tiedän, että toista kertaa en abiristeilylle lähde, vaikka sellainen mahdollisuus vuoden päästä taas olisikin. Pienessä porukassa, jossa kaverit eivät välttämättä selvinpäin olekaan, viihdyn oikein mainiosti, mutta siinä vaiheessa kun ympärillä on satoja humalassa olevia sankareita, niin minut valtaa lähinnä äärimmäinen halveksunta kaikkia kohtaan. Nyt en kuitenkaan taida alkaa tilittämään alkoholinvastaisuudestani tuon enempää, vaikka mieli vähän tekisikin.

Abiperinteiden jälkeen alkoi lukuloma. Itselläni lukuloma on mennyt hyvin pitkälti niin kuin sen pitääkin, eli lukiessa. Hissaa alkaa hiljalleen valua korvista, mutta lisää se on vain yritettävä tankata. Äikkää ja etenkin enkkua, pitäisi myös yrittää muistaa opiskella.

Käväisin viime viikolla hissan tentissä. Tentit ovat vapaaehtoisia, kirjoituksiin valmistelevia suullisia kokeita, joihin ilmoittautuminen on sitova. Tenttiin oli ilmoittautunut viisi henkilöä, ja paikalle saapui vain minä ja eräs kaverini kuunteluoppilaaksi. Erikoista.

Huomenna saan tietää, pääsenkö erääseen paikkaan töihin. Huisia, jos pääsen. Perjantaina teen jotain, mitä minun olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Saa nähdä meneekö puihin.

Englannin kuuntelu

Ja taas saisin aihetta kiroilemiseen, mutta jätetäänpä nyt näin julkisesti se väliin. Kuuntelu oli meinaan vaikea, ja se tuntui yhdestä hankalimmista kuunteluista mitä olen tehnyt. Siinä taisivat mennä ne mahdollisuudet saada E, ellei sitte ihmeitä tapahdu. Ihmeitähän toisinaan tapahtuu, joten toivon parasta.

Kuuntelun jälkeen kävin äikän opettajan juttusilla. Hän tuntui kovasti olevan sitä mieltä, että omaa tasoani olisi M kirjoituksista.  Sekös nakertaa! Siltikin, jos pisterajat pysyvät alhaalla, kuten aikaisemmin, niin väitän että E olisi omaa tasoani. Kaipa sitä täytyy vielä kirjoittaa täydellinen essee kirjoituksissa, tai jotain. Huoh.

Läksin kavereiden kanssa Tampereelle päästyäni lukiosta. Tarkoitus oli ostaa vaatteita torstain penkkareihin Punanaamiosta, ja saimme jopa kamppeet ostettua. Itse ostin varsin… mielenkiintoisen asukokonaisuuden. Liikaa vaatteita minulla ei tule olemaan penkkaripäivänä, joten ulkona saattaa hieman palella. Saatan tosin vaihtaa arkikuteet päälle, kun lähdemme kiertelemään kaupunkia kuormurin lavalla, jottei keuhkoputkentulehdus iske juuri ennen abiristeilyä.

Vielä pitäisi saada tuota vaatekappalatta vähän kiristettyä, jotta se pysyisi edes päällä. Aivan alasti sitä ei sentään viitsisi olla koulussa…

Tekstitaidon koe

Sain sitten ne prelit alkuviikosta takaisin, ja kylläpä ne olivatkin menneet hyvin! Enkun preli oli mennyt aivan järkyttävän surkeasti ja äikkäkin suunnilleen yhtä hienosti. On  todella mahtava fiilis, kun tässä vaiheessa enkku menee surkeammin kuin koskaan… Muuten koe olisi mennyt lähestulkoon kohtalaisesti, ellen olisi epäonnistunut niin eeppisesti luetunymmärtämisessä. Mutta jospa se sitten itse tositilanteessa menisi paremmin, kun tarkistamiseenkin lienee motivaatiota.

Mutta se äikkä… Kirjoitin taannoin, että saan tekstitaidon vastauksista miltei aina samat pisteet, eli neljä pojoa. Preleissä onnistuin kuitenkin alittamaan tasoni ja nappasin parit kolmosetkin sieltä. Onneksi olin kuitenkin tehnyt varsin selkeitä virheitä, joista toivottavasti osasin ottaa opiksi. Varsinainen teksitaidon koe oli viime perjantaina, ja äidinkielen toinen koe, eli esseekoe, odottaisi ensi kuussa. Tekstitaidon koe oli tällä kertaa hieman erilainen, kuin aikaisemmin, sillä kaikki pohjatekstit liittyivät samaan aiheeseen, susiin, ja ns. tuottotehtävää ei ollut lainkaan. Vastasin tehtäviin, joissa piti kertoa mitä saduille tyypillisiä piirteitä Punahilkassa on, vertailla Punahilkan ja susirunon suden merkitystä, ja eritellä susiin liittyvän eduskuntakysymyksen argumentaatiota. En millään halua uskoa, että olisin alittanut normaalin tasoni missään tehtävässä, vaikka vähän jännittääkin osuinko kunnolla aiheeseen susien merkityksestä puhuttaessa. Välimerkkivirheitä noihinkin vastauksiin mahtuu varmasti, mutta niinhän minulla aina. Neljän pisteen vastauksissa saakin olla kielessä hieman huomautettavaa, ja tuskinpa kirjoituksissa tuli virheitä normaalia enempää. Jälkikäteen jäi hieman nakertamaan se, että menin käyttämään puolipistettä kahteenkin otteeseen, vaikka en oikeasti osaa käyttää sitä oikein. Tosi fiksua lähteä kirjoituksissa tyylittelemään puolipisteellä, vaikka tietääkin että metsään se menee.

Kirjoitussalissa olin täydet kuusi tuntia. Aikaa oli reippaasti ja olisin päässyt lähtemään huomattavasti aikasemmin, mutta niin kiire minulla ei mihinkään ollut, ettenkö olisi voinut hioa vastauksiani. Kaksi vastausta kirjoitin kokonaan uusiksi, kun aikaa riitti.  Välimerkkien tarkistukselle jätin tosin liian vähän aikaa, enkä edes jaksanut tarkistaa niitä kunnolla läpi. Omasta tekstistä on aina vaikea etsiä virheitä, kun sitä väkisinkin alkaa lukemaan vauhdilla. Eväistäkin ehdin nauttia ja niitä oli mukana reilusti. Leipää, viinirypäleitä, suklaata ja vettä. Niillä pärjää.

Nyt kun olen edellisten kokeiden pisterajoja tutkiskellut, niin en voi mitenkään olla suoritukseeni tyytyväinen, jos en saa E:ä äidinkielestä. L:ään minulla ei käytännössä ole mahdollisuuksia, mutta koska kursseilla tekemäni vastaukset ovat lähes  aina olleet E:n vastauksia, niin onhan se nyt kumma jos nyt menee huonommin! Eli jos nyt tulee neljää pistettä vastauksista, ja esseeni olisi tavallista tasoani, niin E:n pitäisi paukahtaa, elleivät pisterajat nouse huomasti.

Kirjoitukset pyörivät nyt vahvasti mielessä. Mietin teinkö pahoja virheitä teksitaidon kokeessa ja muuta kuraa. Ei tietenkään pitäisi moisia enää miettiä, sillä tässä vaiheessa vähän paha lähteä vaikuttamaan siihen miten vastaukset sujuivat. Jos tekstitaidon koe meni surkeasti ja esseekoe menee myös, niin voin onneksi uusia ensi syksynä, jolloin kirjoitan näillä näkymin vain matikan. Toisaalta, jos saan M:n ja lähden uusimaan, niin paineet korottamiselle voisivat olla suurehkot.

Huomenna enkun kuuntelut. Ihan hyvin nuo yleensä ovat menneet, joten eivätköhän mene nytkin. Ja tässä vaiheessa ei kauheasti pysty asiaan enää vaikuttamaan, joten voi ainakin yrittää ottaa rennosti. Parasta valmistautumista olisi kunnon yöunet, mutta saa nähdä miten niiden käy. Myös enkusta voisin pitää realistisena tavoitteena E:ä. Voisin hyvinkin yltää siihen normaalilla suorituksellani, tosin luetunymmärtämisen pitäisi mennä hieman paremmin kuin yleensä.

Täytin eilen 19. Olo on luonnollisesti vanhempi kuin koskaan.

CMX @ Max Stage 1.2.2008

Hieman oli vaikeuksia löytää keikkapaikka Helsingistä, mutta lopulta sen löydyttyä, pääsimme kaverin kanssa jonottamaan puoleksi tunniksi pakkaseen. Keikkapaikalla yleisöä opasti teeveestä tuttu puhelinpelien juontaja, joka heitti yllättävän hyvää legendaa. Hän mm. kertoi, että mikäli emme pitäisi tarpeeksi meteliä keikan aikana, esiintyjä vaihtuisi Ressu Redfordiin. Sitähän kukaan meistä ei toivonyt, joten mehän pidimme meteliä.

Pääsin seuraamaan keikkaa eturivistä, aivan kameramiehen vierestä. Fiilis oli katossa, vaikka kamerat tuntuivatkin aluksi hieman hämmentävältä. CMX veti keikan erittäin malliikaasti. Keikkasetti oli lähestulkoon sama kuin Talvikuningas-kiertueella, mitä nyt tällä kertaa kuultiin Pelon enkeli ja Pilvien Kuningas jäi pois setistä. Pelon enkeli oli todella makoisaa kuulla livenä ja biisi sopi Talvikuningas-painotteiseen settiin mainiosti. Myös kappaleet Aion-levyltä, Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen ja Sivu paholaisen päiväkirjasta olivat tälläkin kertaa loistavia. Jälkimmäisestä on pakko todeta, että se on jopa parempi livenä kuin levyllä. Sen verran hauskasti Yrjänä karjuu kertosäkeen. Kuoleman risteyksen kertosäettä yleisö lauloi sen verran mallikkaasti, että Yrjänä luopui sen ajaksi solistin roolistaan. Olkoon täysi sinun maljasi oli ehkäpä keikkasetin oudoin valinta, mutta aina kun kuulen sen, opin arvostamaan sitä entistä enemmän ja hyvin bändi senkin vetäisi.

Kamerat toivat keikkaan mielenkiintoisen lisänsä. Välillä jouduin luopumaan paikastani eturivissä, kun kameramies tunki eteeni saadakseen lähikuvaa bändistä. Homma muuttui todella mielenkiintoiseksi yleisön vaatiessa encorea, jolloin kameramies päätti kääntyä minuun päin. Yritä siinä sitten huutaa bändiä takaisin lavalle, kun kamera on vajaan puolen metrin päässä naamasta! Siinä saattoi vain toivoa, ettei se punainen valo syttyisi siihen kameraan, mutta syttyihän se! CMX:ää huutava naamani näkyi siis hetken ajan suorassa lähetyksessä. Ja tuntui muuten pitkältä hetkeltä! Olisi tietenkin pitänyt vääntää kameralle jokin hassu naama, mutta yritin väkisin olla välittämättä kamerasta. Ei varmaan onnistunut liian hyvin… Vielä kun saisi jostain sen keikan, niin näkisi miltä näytän telkkarissa.

Ps. Oli muuten matalin esiintymislava koskaan. Mutta eipähän tarvinut nyrjäyttää niskojaan katsoessaan kattoa kohti.

Prelejä ja progea

Kirjoitukset lähenevät (liian) kovaa vauhtia. Maanantaina oli äidinkielen ja tänään tiistaina englannin preliminäärit.

Äidinkielen preliminääri oli itselleni ensimmäinen kosketuksini yo-kirjoituksiin. Näiden varsinaisiin kirjoituksiin valmistelevien kokeiden mielekkyydestä voi olla montaa mieltä, mutta itselleni valkeni salissa ainakin yksi erittäin tärkeä seikka: villasukat! Jalat olivat nimittäin aika lailla jäässä. Jalkojen palelemista lukuun ottamatta, koe meni kuten äidinkielen tekstitaidon vastaukset aina minulla menevät, eli “ihan hyvin”. Luultavasti nytkin saan juuri sen verran pisteitä, kuten aina tekstitaidon vastauksistani. Kirjoitinpa sitten omasta mielestäni hyvin tai huonosti, pistemäärä on aina sama. Tosin, en ole koskaan ollut tyytyväinen vastauksiini, enkä liiemmin jaksanut panostaa niihin, joten ymmärtäähän sen ettei tulos ainakaan parane. Tekstitaidon vastaukset ovat erittäin tehokkaita luovuuden tappajia ja ne ovat aina huonoja. Olipa kirjoittaja kuka tahansa ja vaikka vastaus olisikin saanut täydet pisteet, on se oikeasti kamalaa tuubaa. Kaavamainen kirjoitus, jonka ainoa tarkoitus on miellyttää opettajaa ja YTL:ää ei yksinkertaisesti voi olla hyvä. Sielutonta huttua, sanoisin. Kaipa se kuitenkin jotain osoittaa kokelaan luku- ja kirjoitustaidoista.

Mutta takaisin preliin. Villasukkien mukaan ottamisen lisäksi opin sen, ettei äikän kirjoituksissa todellakaan tule kiire, kuten olin aikaisemmin hieman pelännyt. Sain kolme vastausta reilussa kolmessa tunnissa valmiiksi ja viimeistelin niitä vielä puolisen tuntia ennen kuin poistuin salista. Ensimmäiseen tehtävääni olin jopa lähes tyytyväinen, mutta aihe oli niin uskomattoman helppo, että siinä luultavasti olisi pitänyt tehdä ihmeitä erottuakseen positiivisesti joukosta. Toisessa vastauksessani tehtävänä oli kirjoittaa erään Elias Lönnrotin tekstin kontekstista. Taisin saada kokonaiset kaksi todellista argumenttia paperille, joita perustelin niin laajasti että konseptia kului reilut kaksi ja puoli sivua. Tosin, käsialani on niin valtavaa (ja epäselvää), että käytänössä se tarkoittaa vain sanamäärästä annettua suositusta, eli reipasta 250 sanaa. Mietin jonkin aikaa mistä kirjoittaisin viimeisen vastaukseni, mutta lopulta oli päivänselvyys että tekisin ns. tuottotehtävän, jossa piti laatia mielipidekirjoitus liittyen erään tekstin nuorten elämäntapaan. Tietenkin siitä tuli alkoholinvastainen vihainen kirjoitus, jossa en ymmärtänyt lainkaan nuorten juomakulttuuria. Tätimäistä, yliampuvaa tekstiä, mutta jospa siitä opettaja vaikka tykkäisi.

Tänään kävin tosiaan tekemässä sen enkun prelin, joka ei ollut mikään liian vaikea, vaikka luetunymmärtämisen sanastossa olikin kasa minulle tyystin vieraita sanoja. Esseekysymykset olivat ehkäpä surkeimmat koskaan. Neljästä kamalasta vaihtoehdosta valitsin helpoimman, jonka kaikki muutkin taisivat valita. Otsikko oli “My perfect holiday”, tai jotain sinne päin. Taisin kirjoittaa tuolla otsikolla englannin aineen joskus ala-asteella. Nyt tuo kamalan lapsellinen otsikko ei kauheasti kiinnostanut, joten kirjoitin vajaassa puolessa tunnissa vajaat kaksisataa sanaa melkoista tajunnanvirtaa ja poistin salista.

Eväät ovat kirjoitussalissa kova juttu. Prelit selvitin vesi-suklaa-viinirypäle-linjalla, mutta kirjoituksiin voisi kenties ottaa jotain vähän täyttävämpääkin mukaan. En ole kovinkaan hyvä syömään aamupalaa, joten kirjoituksissa nälkä iskenee viimeistään puoliltapäivin. Lisäksi niissä oikeissa kirjoituksissa luultavasti viihtyy kauemmin kuin näissä preleissä, joilla ei oikeastaa ole mitään väliä, joten evästä täytyy varata sen mukaisesti.

Enkun prelin jälkeen sain viestin, joka aiheutti muutamat riemunkiljahdukset. Voitin nimittäin kaksi lippua CMX:n keikalle Helsinkiin! Kyseiselle keikalla ei myydä lainkaan lippuja, vaan niitä saattoi ainoastaan voittaa osallitumalla puhelimen avustuksella kilpailuun, jossa kysyttiin kolme kysymystä. Soitin kahdesti, sillä ensimmäisellä kerralla viimeinen kysymys oli käytännössä mahdoton tietää. Toisellakin kerralla viimeinen kysymys tuntui melkoisen mahdottomalta (mitä bassoa Yrjänä käytti Tuuliajolla kiertueella vuonna 2006?), mutta veikkaukseni osui oikeaan. Rickenbacker se oli, aivan kuten Talvikuningas-kiertueen aikanakin. Keikka on perjantaina ja se nähdään livenä Maikkarin Maxilta. Pitänee pyrkiä kuviin järjestämällä oma show kesken keikan.

Viimeaikoina musiikin kuunteluni on kattanut lähinnä pelkkää progea. Tai niinhän se on oikeastaan viimeisen vuoden ajan tehnyt. Tällä kertaa Absoluuttinen nollapiste on napannut täysiä mukaansa, vaikken olekaan kuullut pojilta kuin pari levyä. Osa biiseistä on melkoista kuraa, mutta ne valtaisat helmet pelastavat kokonaisuuden vahvasti plussan puolelle. Tällaista neroutta ei tunnista kertakuulemalta, vaan kappaleet vaativat kuulijaltaan työtä keskimääräistä enemmän. Esimerkiksi Ruukunvalajat-kappale pakottaa kuuntelemaan itseään uudestaan ja uudestaan. Haikeaa, mutta kuitenkin niin mahtipontista ja vieläpä uskomattoman kaunista.

Valinor

Sinäkin olet saattanut eksyä tänne www.valinoriin.fi -sivuston kautta, joka tällä hetkellä on kovin tyhjä. Etusivulta löytyy vain ja ainoastaan hämärä teksti: “HÖPÖ, HÖPÖ!” ja linkki tänne. Mitään muuta sivustolla ei itseasiassa olekaan, kun tämä blogikin on eri palvelimella.

Joskus valinoriin.fi-osoitteessa oli J.R.R. Tolkienin kirjallisuuteen liittynyt sivusto, jolta löytyi kirjoittamieni tekstien ohella keskustelupalsta. Tekstien kirjoittaminen minulta oli jäänyt jo kauan sitten, vuoden 2006 lopulla muistaakseni, ja into keskustelupalstoihin meni samoihin aikoihin. Näiden seikkojen vuoksi lakkasin käytännössä ylläpitämästä Valinoria, minkä vuoksi sivusto kuihtui ja keskustelualueen taso romahti. Niinpä päätin ottaa sivuston pois netistä, sillä mitäpä se siellä tekisi kun sitä ei kuitenkaan kukaan ylläpidä.

Nyt Valinor on ollut tyhjillään vajaat puoli vuotta. Välillä olen lupaillut että “kyllä minä sen foorumin kohta laitan takaisin”. Välillä olen oikeasti ajattelutkin laittaa foorumin uudelleen pystyyn, mutta piakkoin olen tullut toisiin ajatuksiin. Olen yhä kiinnostunut Tolkienin kirjoista ja ajatus uusien tekstien kirjoittamisesta ja vanhojen päivittämisestä ei tunnu ollenkaan hassummalta. Ajatus keskustelualueen ylläpitämisestä sen sijaan on tuntuu mahdottomuudelta. Minulla ei yksinkertaisesti ole minkäänlaista kiinnostusta ylläpitää tai edes kirjoittaa millekään foorumille. Toisinaan luen muutamaa foorumia, mutta yhdelläkään foorumilla en käy keskustelua. Keskustelu foorumeilla, tai netin välityksellä muutenkaan, tuntuu nykyään erittäin köyhältä ja innostamattomalta keskustelumuodolta.

Keskustelualueen ylläpitäminen on erittäin hankalaa. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia ja niinpä aina on joku jolla riittää aihetta napista. Jokaiselle foorumille tunkee aina trolleja ja lapsia, jotka häiritsevät muuten laadukasta keskustelua. 13-vuotiaan ajatukset eivät useimmiten toimi vakavasta aiheesta puhuttaessa, eikä niitä välttämättä edes tunnista vanhemman trollin kirjoituksista. Hölmöydet tekisi mieli poistaa, mutta mikä minä olen sanomaan missä kulkee raja hölmön ja fiksun viestin välillä? Kuinka korkea taso foorumilla pitäisi yrittää säilyttää ja miten siihen tulisi pyrkiä?  Varsinkaan tässä vaiheessa, kun foorumeilla keskusteleminen ei kiinnosta, en mitenkään kykenisi ylläpitämäänkään sellaista. Täydellistä, tai edes hyvää foorumia, ei ole olemassakaan, joten en viitsi edes yrittää luoda sellaista. Voisin tietenkin yrittää saada foorumista omille silmilleni täydellistä, mutta tämä tarkoittaisi jatkuvaa viestien poistamista ja käyttäjien bannaamista. Jonain toisena päivänä se saattaisi tarkoittaa jotain ihan muuta, kenties kirjoittaisin jossain vaiheessa itse viestejä jotka toisessa mielentilassa haluaisin karsia pois. Tämä johtaisi siihen että käyttäjät suuttuisivat ja pian kellään ei olisi kivaa.

Kuten jo aiemmin totesin, Tolkienin kirjallisuuteen liittyvien tekstien kirjoittaminen voisin jossain vaiheessa aloittaa uudestaan. Mitään erityistä innostusta kirjoittamiseen minulla ei tällä hetkellä kuitenkaan ole, enkä osaa sanoa koska moinen mahdollisesti syttyisi uudestaan vai syttyykö ollenkaan. Missään nimessä se ei tule tapahtumaan ainakaan ennen huhtikuuta, jolloin kevään kirjoitukset ovat ohitse. Piakkoin vanhentuvan domainin tulen ostamaan jokatapauksessa uudestaan ja enköhän minä vielä sivutilaakin osta. Jossain vaiheessa laitan ainakin vanhat tekstini takaisin nettiin kaikkien luettavaksi ja uskoisin että saan vielä uusiakin kirjoitettua. Kenties vielä tänä vuonna, kenties sitten kun olen eläkkeellä.

Tekstien suhteen toivoa on siis vielä jäljellä, mutta niin on fooruminkin. On mahdollista, joskin epätodennäköistä, että mielipiteeni nettikeskustelua kohtaan muuttuisivat ja vaikkeivat muuttuisikaan, niin saatan silti pystyttää foorumin uudestaan. Tämä tarkoittaisi sitä, että auttaisin foorumin jonkinlaiseen alkuun ja yrittäisin ylläpitää sitä, kunnes pyytäisin jotakuta käyttäjää ottamaan foorumi vastuulleen. Tällöin minä vastaisin sivuston tekstipuolesta ja siitä että kaikki toimii, ja foorumia ylläpitäisi toinen henkilö. Siinä tapauksessa minun ei tarvitsisi keskittyä foorumiin ja voisin kuitenkin tarjota keskusteluympäristön sitä haluaville käyttäjille.

Jos foorumi tulee vielä takaisin, on selvää että en tule palauttamaan sinne viestejä vanhalta foorumilta, enkä luultavasti käyttäjätunnuksiaankaan. Keskustelu alkaisi siis tyhjästä.

Toivottavasti tämä valaisi hiukan Valinorin tulevaisuutta teille. Itsekään en vielä osaa tarkasti mitään sanoa, varmaa on ainoastaan se että ainakaan ennen huhtikuuta ei kannata odotella mitään. Kiitoksia kaikille, jotka ovat kyselleet Valinorin tulevaisuudesta ja joita se yhä kiinnostaa.  Ilman teitä, en edes miettisi keskustelueelle jatkoa.